Mitä on ruokana?

Usein kysyttyä koulussa, osa 1

Peruskoulussa toistuvat tietyt kysymykset, joilla ei ole mitään tekemistä oppitunnin aiheen kanssa. Ylivoimainen ykkönen on: Mitä on ruokana?

Kirjoitin taannoin lehteenkin, että meillä Iittalassa on saatu hyviä tuloksia joustavan pienryhmän käytöstä yleisopetuksen tukena. Sellaiselle, joka ei kyseistä juttua lukenut, kerrottakoon, että se tarkoittaa yhden opettajan resurssien käyttöä joko niin, että hän toimii luokassa apuopettajana tai ohajaa sovitusti tiettyjä oppilaita joko vakituisluontoisesta tai väliaikaisesti pienryhmässä. Olemme voineet myös räätälöidä opetusta sellaiselle, joka syystä tai toisesta on ollut paljon poissa tai kertaa kursseja. Kaikille on saatu päättötodistus, mutta ei aina helpolla. Se on vaatinut paljon välittämistä, jaksamista ja yhteistyötä.

Mutta mitä tällä oli syömisen kanssa tekemistä?

Tässä eräänä päivänä puolenpäivän jälkeen, vatsa taas kerran tyytyväisenä, mieleeni juolahti toinenkin mahdollinen syy siihen, että Iittalan koulussa on kohtalaisen mukavia oppilaita. Meillä on nimittäin ollut aina – niin kauan kuin minä olen täällä työskennellyt eli noin 12 vuotta ja uskon että kauemminkin – mielettömän hyvät kouluruuat. Ja niistä (aivoillekin suotuisaksi mainittu) kalakeitto on ollut nuorten keskuudessa yksi suosituimpia ruokalajeja.

Auli-emännän jäädessä joitakin vuosia sitten eläkkeelle vatsani alkoi väännellä pelosta, että ruuan laatu heikkenisi. Pelko oli turha – hyvät reseptit oli jätetty muulle keittiönväelle ja Tiina jatkoi loistavana pääemäntänä.

Kuntaliitosta suunniteltaessa minun suurimpia pelkojani oli jälleen kerran ruuan laadun heikkeneminen, kun Linnan Ateria -liikelaitos valloitti koulumme keittiön ja pisti reseptit uusiksi. Olin varma, että opetuksen laatukin heikkenisi ruuan myötä. Tuntui raskaalta ajatella tätä suurta muutosta.

Mutta – onneksi – taas kerran pelko oli turha. Kouluruoka on ollut todella maittavaa, monipuolistunutkin jopa. Onhan toki keittiön henkilökunta pääemäntää lukuunottamatta pysynyt samana. Meidän vatsamme tunnetaan.

Kuulemma keskikaupungin koululaisillekin on alkanut kouluruoka maittaa. Ja tämä aiheutti jopa hämminkiä Linnan Aterian budjetille, kun ruuan menekki kasvoi arvaamatta.

Joskus tulee mieleen Norjan malli, jossa koulussa syödään vain vähän eväitä (valtio tarjoaa vain maidon vai olikohan se viimeksi hedelmän). Olisiko niin, että siellä energia laitetaan opiskeluun eikä ruuan odotteluun – ja aterian jälkeen sen sulatteluun, niinkuin meillä usein. No, toisaalta norjalaiset kollegat ihailevat meidän oppimistuloksiamme eikä päinvastoin.

Hyvä ruoka, parempi mieli – ja hyvällä mielellä voi pääkin oppia mitä vaan.

 

 

Jätä kommentti

css.php