Pidä minusta huolta!

Jari Ranne siteerasi hyvin nuoria poikia Hämeen Sanomien vierailijapalstalla tänään, heidän ajatuksiaan siitä, millä keinoilla heidät itsensä saa kuriin. Päällimmäiseksi jää mieleen toivomus, että aikuinen – opettaja tai vanhempi – kertoo, miten toimitaan, mikä on oikein ja mikä väärin. Aikuista, joka asettaa rajat ja puhuu nuorelle, kunnioitetaan, jos hän myös seisoo sanojensa takana, odottaa tiettyä käytöstä ja toimii itse niinkuin puhuu.

Itse joskus kokemattomana opettajana kurittoman luokan edessä saattoi heittää hanskat naulaan, kirjoittaa ohjeet taululle ja sanoa, että päättäkää itse haluatteko oppia. Toimii joskus vieläkin, mutta parhaiten pärjää kun ei anna periksi. Vaatimusten ja kannustuksen on kuitenkin kuljettava käsi kädessä. Nuorella pitää olla usko omiin kykyihinsä, toivoton ei jaksa.

Liian usein me aikuiset asetamme säännön ja únohdamme sitten muistuttaa siitä, koska itsellemme on päivän selvää että sääntöjä noudatetaan. Nuorena kokeillaan kaikkia ja meidän aikuisten pitää seistä rajalla lujana. Kuten eräs poika lehtiartikkelissa sanoaa: ”Kyl me tiedetäään, miten koulussa pitäis olla. Mut ei aina tee mieli tehdä niin, eikä jaksa. Muitten pitäis silloin tsempata, kavereiden , opejen.”

Saarnaaminen tuomitaan poikien kommenteissa. Muistan hyvin itsekin, miten se nuorena ärsytti. Kun säännöistä muistutetaan, se pitää tehdä myös luottamalla nuoren järkeen ja ymmärrykseen, ei jankuttamalla. Kuten aina ihmisten kesken, pitää säilyttää kunnioitus kuulijaa kohtaan, ei kohdella kuin vähä-älyistä.

Keskustelu opettajan tai rehtorin kanssa on nuorelle monesti pahempi rangaistus kuin jälki-istunto. Ja samalla tietenkin paras tapa selvittää asioita. Tosin nuorikin odottaa, että hän saa rangaistuksen toimittuaan väärin ja silloin jälki-istunto on paikallaan. Linjattomuus on pahinta, se että nuori näkee etteivät aikuiset ole samaa mieltä ja nuori löytää keinon manipuloida. Kunnioitus on mennyt.

Vanhemmilla on parhaat avaimet nuoren käytöksen muuttamiseen. Poikien kommenteista käy selväksi se, että pahin rangaistus on nettikielto, kotiaresti, viikkorahojen menetys tai – mikä pahinta – mopon menetys. Minusta on itsestään selvää, että näillä sitä kauppaa käydään. Luottamus – palkkio – luottamuksen menetys – etuuden menetys. Nuori  ymmärtää tämän kuin pieni lapsi, joka rakastaa sääntöjen yksiselitteisyyttä.

4 kommenttia artikkeliin “Pidä minusta huolta!”
  1. avatar Ulla sanoo:

    Totta puhut. Välittäminen on jaksamista, toistamista, kuuntelemista, vuorovaikutusta, kokemusten jakamista ja rajojen antamista.

  2. avatar Marjatta sanoo:

    Nyt ei minulle ihan auennut tämä Hannan esittämä kuvio.
    Paljon oli asioita joista olen samaa mieltä mutta tarkoitko todella että lasten kasvatus on ”kaupankäyntiä”
    Eikö tämä juuri johda mainitsemaasi manipulointiin ja kunnioituksen menettämiseen molemmin puolin.

  3. avatar Hanna Toivainen sanoo:

    Kaupankäynti oli huono sana, myönnetään. Mutta tarkoitin sitä, että lapsilta odotetaan tiettyä käytöstä ja jos he mokaavat, siitä seuraa jotakin. Ainakin itse sopisin säännöistä etukäteen, jolloin nuori tietää mitä voi seurata ja käyttäytyy sen mukaisesti. Jos kerta toisensa hölmöilee mopon kanssa niin miksei se mopo lähde pois? Se on välittämistä lapsen turvallisuudesta. Jos vanhemmat kerta toisensa jälkeen vain uhkailee etuuden menetyksellä, silloin menee kunnioitus. Pitää olla rajat joista pidetään kiinni.

  4. avatar Marjatta sanoo:

    Nyt puhumme samaa kieltä.
    Siinä kasvamisen ja kasvattamisen tiimellyksessä tulee kyllä joskus sellainen olo, että mitä sitten oikeasti teen jos ennalta sovitut jutut ei toimi. Siitä olen aikoinani oppinut sen, että yhtäkään sellaista ”sääntöä” lapsen kanssa ei pidä luoda jota ei pysty valvomaan ja tarpeen vaatiessa toteuttamaan.

Jätä kommentti

css.php