Päiväkirjasta naamakirjaan

Ei, en ole viettänyt aikaani Facebookissa ja siksi jättänyt blogien kirjoittamisen. Mutta lasten yllytyksestä tutustuin tähän naamakirjaan, hyvin skeptisesti tosin. Kun hetimmiten sain yhteyden vanhaan lukioajan ystävään ja juttu alkoi luistaa kuin olisimme vasta eilispäivänä eronneet, olin iloinen kokeilustani. En silti aio notkua siellä päivittäin.

Niin tämä ystävä, jonka jo olin lähes unohtanut, innoitti minua kaivelemaan esiin vanhoja. muistoja ja herättelemään ihan uusia ajatuksia. Hain esiin kouluaikojen vanhat päiväkirjat ja kalenterit, joita oli sylillinen. Pientä pränttiä joka ikinen kalenterin päivä täynnä  – mitä tein, minne menin, keitä tapasin, mitä TV:stä katselin (Dallasin JR ammuttiin 12.11.1982).

Löysin mielenkiintoisen ihmisen. Sillä kukapa meitä jokaista enemmän kiinnostaisi kuin oma minä. Ehkä siitä on naamakirjassakin kyse. Etsitään muka kavereita, tai kumppania tai kuka nyt mitäkin, mutta todellisuudessa haetaan sitä, kuka minä olen, mistä olen tullut ja minne olen menossa.

Mutta jäävätkö naamakirjat ja blogit elämään niin että tämän päivän nuoret voivat palata niihin ja muistoihinsa vielä  kymmenien vuosien kuluttua? Minun päiväkirjani jäävät.

Jätä kommentti

css.php