Kehittämisen keskellä yksi asia pysyy

Koulun, opetuksen ja oppimisen kehittäminen on ikuinen kierre. Yhteiskunnan muuttuessa koulun on pysyttävä muutoksessa mukana ja koulupäättäjien pohdittava millaisia kansalaisia minäkin aikakautena tarvitaan – menneinä vuosikymmeninä kuuliaisia tehdastyöläisiä, nyt ajattelevia, innovoivia tietoyhteiskunnan rakentajia.

Kierre syntyy siitä, kun kokeillaan yhtä ja toista, hurmaannutaan uusiin teorioihin, jotka tekevät lapsista entistä fiksumpia. Paljon hyviä menetelmiä jää varmasti elämään, enkä ole kehittämistä vastaan, mutta kaiken uudistamisen keskellä säilyy ihmisen perusluonne: toisen ihmisen tarve.

Tietotekniikan ihannointi on johtanut siihen, että osalla nuorista on yhä huonommat sosiaaliset taidot, kyky huomioida muut, taito lähestyä toista ihmistä ja ilmaista omia tunteitaan. Eristäytyminen johtaa mielenterveyden ongelmiin ja joskus ääritekoihin.

Tulevien vuosien kansalliset projektit luultavasti tähtäävät uuden yhteisöllisyyden synnyttämiseen ja vuorovaikutustaitojen kehittämiseen, kun ennen tietoyhteiskuntaa nämä olivat itsestään selviä koulun ja kasvatuksen kulmakiviä.

Mullistava innovaatio: pidetään lapset mahdollisimman pitkään erossa tietokoneista ja opetetaan toimimaan toisten lasten kanssa. Pelataan, leikitään ja tutustutaan, opitaan hyväksymään toiset ja arvostamaan erilaisuutta. Puretaan ’paras kaveri’-klikit ja tehdään asioita porukalla. Opetellaan ryhmässä olemisen taitoja, kuuntelua, keskittymistä ja työhön tarttumista. Ei täytetä oppikirjaa hiki otsalla jotta voidaan sanoa opetussuunnitelma toteutuneeksi. Oppikirjakustantajien ylivalta puretaan ja tehdään vain opettajankirjoja, joissa kerrotaan miten lapsia ohjataan oppimaan yhdessä tekemällä, kokeilemalla ja keskustelemalla.

Koulussa pitäisi ensi sijassa oppia toimimaan ryhmässä. Onko koulu epäonnistunut, kun lapset eivät enää osaa olla ryhmässä? Eivät opettajat huutaisi pienempien ryhmien perään, jos lapset ja nuoret oppisivat sen taidon 1-2 ensimmäinsen kouluvuotensa aikana, mieluummin jo päiväkodissa. Ja kelaten taaksepäin: jos kotona olisi saanut kaiken tarpeellisen rakkauden ja huomion ettei sitä tarvitsisi huutaa kurkku suorana ja kyynärpäät terävinä. 

Nyt tarvitaan paluuta persarvoihin sekä yhä tiivimpää yhteistyötä opettajien kesken sekä kodin ja koulun kesken, jotta puhutaan samaa kieltä koulutuksen ja kasvatuksen tavoitteista.

Jätä kommentti

css.php